Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Great Wall Ball: varustautuminen


“Mekkotädin” varastoja pengottuaan ja niihin kovin petyttyään suuntasi Äiti kangastorille. Samana päivänä se ei tosin onnistunut. Shoppaileehan harva helsinkiläinenkään samana päivänä sekä Turussa että Lahdessa. Niinpä Äiti ystävineen varasi kalentereistaan uuden päivän, tilasi auton ja kuljettajan.

Oikeana päivänä oikeaan aikaan kuljettaja oli myöhässä. Viimein hän saapui, poimi kyytiin Äidin ja tämän ystävät. Onneksi hyvin piilotetun torin etsimiseen ei kulunut aikaa, koska kuski oli vienyt sinne lăowài-naisia aikaisemminkin, joten parin tunnin päästä lähdöstä naisseurue pääsi kommelluksitta perille.

Aikaa torille varattiin kolme tuntia. Naiset erkanivat toisistaan, aikaa ei ollut liikaa, jotta olisi voinut kierrellä yhdessä. Kolmen tunnin aikana Äiti ehti tarkistaa neljän käytävän silkkikaupat, etsiä sopivat kankaat ja kysellä hinnat, sen lopuksi kiertää kaupat uudestaan hakemansa tarvitsemansa materiaalit. Silkin aitoudesta Äiti ei ollut varma, polttotesti jätti kun jälkeensä koppuraisia muovipaloja, mutta kauniita kankaat olivat kuitenkin.










 


 
Kolmen tunnin jälkeen kuskin kyytiin kiivetessään laski Äiti haikeana, kuinka paljon käytäviä ja kauppoja jäi vielä koluamatta, ihania kankaita löytämättä. Palattava olisi ja pian, ja sillä kertaa varattava ostoksiin aikaa koko päivä, koska syksyllä tori voisi olla jo maan tasalla.

Jo seuraavana päivänä rouvat kiikuttivat muka-silkkikankaat ja mallikuvat ompelijalle. Sillä aikaa kun puvut valmistuivat muutaman päivän ajan, oli aika hankkia muita tilpehöörejä.
 


 

 
Lentäjien ja lentoemäntien lempipaikka Pekingissä on Hongqiao, Pearl Market, eli salakauppojen, kopio-Vuittonien ja -Cuccien sekä kimaltavan krääsän luvattu maa. Sinne lähdettiin taas yhteisporukalla etsimään kimaltelevia laukkuja. Tällä kertaa metrolla, jolla matka kesti puolitoista tuntia.

Tällä kertaa oli myös varauduttava tinkimään rajusti, sehän on paikan henki. Viikonloppuisin myyjät Honkkarilla roikkuvat ihmispaljoudessa ostajien farkuntakamuksessa kiinni, mutta arkena saa kuljeskella ja katsella melko rauhassa, myyjät eivät jaksa kovin välittää. Siellä Äiti tinki maailman ihanimman (ja kimaltelevimman) hopea-strassilaukun 2500 rämpylästä 300:aan (noin 360 erosta 40:een).

Parissa salakaupassa oli vielä käytävä ihmettelemässä, miksi ihmeessä ensin valmistetaan hyvälaatuisia tavaroita ja sitten niihin lyödään kiinni jokin ”merkki” – ja joita sitten myydään halvalla ja salaa. Käsittämättömäksi tämän tekee se, että puolestaan ne laukut, joita myydään tavallisella torilla merkittä, halvalla ja täysin luvallisesti, ovat paljon huonompilaatuisia… Liekö tämä kiinalaista vai länsimaista logiikkaa, salakauppojen ostajista kun suurin osa näyttäisi olevan länkkäreitä.
 
 




 



 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)