Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Takinkorvike ja muuta kiinalaista (muotia 2)

 

 

 



 
 
 
 
 
Tällaiseen ”takkiin”, jota esittelen ylimmissä kuvissa, en ole törmännyt missään muualla kuin Kiinassa. Kyse on ennemminkin shaalista, jossa on hihat ja joka puetaan päälle ylösalaisin, siten että ”alapuoli” tuleekin ylöspäin ja käännetään shaalikaulukseksi. Itse asiassa Pekingissä näitä näkyy vähemmän, mutta shanghailaisten kauppojen ikkunoissa näitä oli jo tammikuussa myynnissä, joko sisäkäyttöön tai odottelemaan kevään tuloa.
 
Tämän oman pitsi-ihanuuteni löysin syyskuun helteissä Guilinin lentokentältä Etelä-Kiinasta, enkä voinut vastustaa kiusausta. Neule on paksua, huopamaista, erittäin hyvälaatuista sataprosenttista villaa. Muutaman kerran olen raaskinut kokeilla ihanuuttani, mutta yritän vielä säästellä sitä parempiin tilaisuuksiin, kuten Helsinkiin oopperaan, jossa palelen aina.
 
Alemmat ponchot ja huivit ovat täkäläistä Suomi-rouva-tyyliä. Toki näitä näkee myös muillakin ulkomaalaisilla (paikallisilla harvemmin), mutta suomalaisilla rouvilla näitä on varmaan joka ikisellä ja jokaista väriä kaapissaan. Muunmaalaisia ystäviäni tämä minun ja maannaisteni yhtenäinen pukeutumistyyli naurattaa. Mistä tulikin mieleeni, että minun pitäisi vielä käydä hakemassa näitä ponchoja itselleni lisää ennen kesäkauden alkua.
 
Nämä neuleet tulevat Sisä-Mongoliasta eli Kiinan pohjoisosista ja lapussa kyllä lukee englanniksi täyttä kashmiria, vaikka sen aitoutta olen joskus miettinyt – kauppapaikkana nimittäin ovat maineeltaan epäilyttävät turistiostarit Hongqiao (Pearl Market) ja Silk Market, eikä neuleiden lähtöhintakaan huimaa päätä. Mutta miellyttävän pehmeiltä nämä tuntuvat, ovat lämpöisiä eivätkä nukkaannu käytössä, joten en ole ostoksia katunut. Toisaalta toki mietityttää, että jos australialaisen lampaan villa on ostopannassa, kuinka eettisesti kasvatettua mahtaa olla kiinalaisen vuohen villa. Mikäli kyse sitten ei ole tehtaassa kemiallisesti kasvatetusta villasta…
 
Välillä ihmettelen, kuka oikein haalii vaatekaappiinsa niitä samanlaisia perusvaatteita, joita kaupat ovat enimmäkseen pullollaan ja joka merkki tarjoaa. Tarvitseeko joku viisi kappaletta täysin samanlaista, samanmallista, samanväristä paitaa? Kuinka moni haluaa ostaa täsmälleen samannäköisiä mustia neuleita, sillä varmasti niitä on jokaisella meistä jo ennestään vaatekaapeissamme? No, itse asiassa minulla ei ole, sillä vaatteissani on aina jokin juju. Kuten näissä neuleissa, josta yksinkertaisempi, lepakkohihoilla koristeltu on arkikäyttöön ja kimaltavampi juhlakäyttöön.
 
Jälkimmäinen on tosin taas hyvä esimerkki siitä, kuinka Kiinassa laatu ja hinta eivät vastaa Suomessa totuttua tasoa. Samaan hintaan olisi kotimaassa saanut jo hyvälaatuisen villaneuleen, kun taas Kiinassa näköjään vain pelkkää nukkaantuvaa tekokuitua. Kuten kuvasta näkyy, nukkaharjaa tämä jo kaipaisi, vaikken ole vielä edes uskaltautunut pesemään tätä kertaakaan. Tämä oli ensimmäinen ostokseni kiinalaisessa vaatekaupassa, minkä jälkeen opettelin tunnistamaan tuoteselosteen materiaalimerkinnät kiinaksi. Tärkein taito, sillä yleensä merkit ovat vain yleisimmällä kotimaisella!

 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kevät!! (kun on kaiken vihreän aika)

 
 
 



 
 

 

Koko talven "kukkineet" kukat
 

 
 
 
Nyt se on sitten selvästi kevät. Aamulla mittari on vielä pakkasen puolella, mutta päivällä lämpötila nousee viiteentoista, jopa pariinkymmeneen asteeseen. Kolme päivää sitten kuoriuduimme talvitakeista, paitsi Kakkonen, joka edelleen lähtee kotoa toppatakissa ja palaa illalla pelkässä t-paidassa.
 
Koko expattiyhteisö ja lähistön länsimaistuneet kiinalaiset näyttävät riemuitsevan. Leikkipaikat ovat täynnä lapsia, ihmiset istuvat amerikkalaisten ketjukahviloiden terasseilla nauttimassa sunnuntain auringonpaisteesta. Kun lähetän leikkipuistosta kuvan ystävälleni yhdessä iloisesti leikkivistä lapsistamme, porhaltaa hän hetken päästä paikalle tuktukillaan, kyydissään korillinen eväitä. Istahdamme puistonpenkille nauttimaan niistä ja toistemme seurasta, ja katselemme lasten hippaleikkiä.  Vasta kun ilta hämärtää ja ilma viilenee, lähdemme kotiin. Mahtavaa!
 
Nuorena inhosin kevättä. Koin ankeaksi pitkän talven, jota seuraava, hitaasti lämpenevä kevät ei paljon lohduttanut. Vasta vappuna tiesin talven selätetyksi, ja toukokuussa luonnon puhjetessa kukkaan heräsin vasta henkiin minäkin. Nykyään olen oppinut sietämään kaikkia vuodenaikoja, mutta keväästä olen oppinut jopa jossain määrin nauttimaan, etenkin sen jälkeen, kun lapset ovat kasvaneet yli kurahousuajan (toisin sanoen Pekingiin muuttomme jälkeen, kurahousuille kun ei täällä ole tarvetta).
 
Seuraavien viikkojen ajan kevät tulee todella kohisten, ja varmaan viimevuotiseen tapaan saan kummastella luonnon puhkeamisen suurta ihmettä. Mistä luonto oikein kerää voimansa, kun ei puoleen vuoteen ole satanut tippaakaan? Mistä se saa ravinnon ja energian kasvattaa uudet vihreät lehtensä täällä kuivaksi ja pölyiseksi aavikoksi muuttuneessa kaupungissa? Siinä vasta ihmettä kerrakseen.
 
Aamulla kuopus herätteli meidät kärttäen aamiaista, sellaista kuin hotellissa. Minullekin olisi maistunut kiinalainen keitto, mutta kuopus tarkoittikin englantilaista aamiaista, paistettuine munine, röstiperunoine ja tomaattipapuine päivineen. Olipa hän itse käynyt jääkaapilla tarkistamassa, että munia kyllä löytyy. Ja oli valmis lähtemään kauppaan noutamaan puuttuvia tarpeita (lähetin isoveljen, joka osaa itse etsiä ostokset hyllyistä, myyjät kaupassa kun ovat englannintaidottomia).
 
Maistui tuhti paistettu aamiainenkin, vaikka mieleni olisi tehnyt kokeilla eräästä blogista löytämääni avocado-rucola-itusalaattia. Valitettavasti en vain löytänyt kaupoista ituja, joten salaatin kokeileminen saa jäädä Suomeen. Vihreää tulee kyllä syötyä viikonloppuisin, sillä olemme ihastuneet Vietnamissa nappaamaamme yksinkertaisen helppoon reseptiin:
 
Höyrytetyt lady fingerit (okrat) ja ruusukaali
 
Höyrytä lady fingereitä ja ruusukaalia noin 15 minuuttia (kokeile tikulla, kunnes kypsiä).
 
Dipataan höyryävän kuumina peräkkäin kahteen astiaan:
 
1.      astiassa: vähäsuolaista vaaleaa soijakastiketta ja pilkottuja pieniä chilipaloja
2.      astiassa: vasta rouhittua mustapippuria, suolaa sekä päälle puristettu puolikkaan limetin mehu
 
Nämä kasvikset ovat aivan taivaallisia lihan kaverina tai ihan sellaisenaan. Voisin elää niillä viikkokausia. Mutta huomaa, että mikäli lady fingerit eivät ole täysin kypsiä, niitä ei saa pureksittua paloiksi vaan ne takertuvat kurkkuun pitkinä rihmoina, joihin voi helposti tukehtua. Nimimerkillä kokemusta on.
 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Hangilla olympiarinteessä

 
 
 

 

 
 

 

  
 
Kiinalainen hampurilainen


Muutamien synttärien viettoa (kuopuskin täytti vastikään seitsemän)



 
 


 



Zhangjiakoun vanhoja luolakoteja

 
 
Juttuni laahaavat aina myöhässä. Edellinen matkakertomuksemme Thaimaahan kertoi reissustamme puolen vuoden takaa, ja nämäkin viimeiset talviset päivät vietimme jo edellisenä viikonloppuna. Silloin teimme jälleen suomalaisten yhteisen laskettelumatkan Hebeihin, Zhangjiakoun kaupunkiin, lähes samalla porukalla kuin viime vuonnakin samaan aikaan. Vuonna 2022 Zhangjiakoun kaupunki on talviolympialaisten näyttämönä ja se näkyy jo selvästi. Uusia hotellikeskuksia on rakennettu ja uusia rinteitä avautunut vuoden sisällä, ja jatkuvasti niitä syntyy lisää.
 
Yövyimme samassa hotellissa kuin edelliselläkin kerralla ja kiinalainen aamiainen oli täsmälleen yhtä hyvää kuin viimeksikin (siitä olen nähnyt unta jopa vuoden aikanakin). Yhtenä iltana kävimme koko ison suomalaisporukan voimin (22 henkeä) syömässä japanilaisessa ravintolassa toisessa hiihtokeskuksessa. Alppihenkiset rakennukset voittivat ulkomuodoltaan meidän 80-luvun henkeä tyylivän kerrostalohotellimme, mutta muutoin alue oli vielä tyhjä kuin aavekaupunki. Olimme ravintolan ainoat asiakkaat koko lauantai-iltana.
 
Rinteissäkin sai lasketella aika rauhassa, moisen talviurheilun päälle harva vielä ymmärtää Kiinassa. Tai ne ymmärtävät, joilla on rahaa. Katselin kaupassa Haltin laskettelutamineita: takki 1300 euroa, housut 500 e. Halvemmalla ostan Suomesta. Osaa kiinalaisia laskettelu kiinnostaa aidosti ja he vuokraavat välineet takkeja myöten. Osa ostaa kalliit kamppeet ja tulee sitten pari kertaa kokeilemaan mäkeen.
 
Ensimmäisenä päivänä lopetin laskettelun ja palasin hotelliin keski-ikäisistä miehistä koostuvan delegaation vanavenessä. Hotellin väki seisoi oviaukossa kunniakujassa, kun marssin miesten perässä sisään suksiani kainalossa raahaten. Miehillä oli ruskeat – hyvin kiinalaiset - pompat päällään eikä kukaan näyttänyt kovin urheilulliselta, joten ei ollut vaikea arvata, millä asialla he mahtoivat olla tulevassa olympiakohteessa. Eräs miehistä kohteliaasti ohjasi minut edelleen liukuportaisiin ja pomppasi viereeni. Kaiken englannintaitonsa käyttöönottaen hän kyseli kotimaatani. Ja kun kerroin tulevani Suomesta, hän suorastaan riemastui. Tullaanko Suomesta asti tänne laskettelemaan, hän ihasteli. Tuotin hänelle pettymyksen ja kerroin asuvani Kiinassa.
 
Tämä oli siis viimeinen kertamme hiljaisissa Kiinan laskettelurinteissä, joita ehkä muistelen ensi vuonna hiihtolomalla suomalaisessa rinteessä, silloin kun mäet ovat tupaten täynnä väkeä. Toisaalta, Suomessa lautailijoilla on ehkä enemmän taitoa ja vähemmän vauhtia, ja välinevuokraus sujuu huomattavasti rivakammin vuokraamon väen ammattitaidosta johtuen, huolimatta siitä että väkeä on kuin pipoa. Toisin kuin täällä, missä vuokraamon henkilökuntaa on kyllä kuin pipoa – palvelemassa yhtä ainoaa perhettä. Eikä silti kukaan osaa auttaa.
 
Sen tiedän, että kuopus ikävöi kaikkein eniten lasketteluretkeä Kiinaan. Täällä kun saa juhlia: siis olla piilosilla hotellin pitkillä käytävillä. Viime vuonna kotiin palatessamme hän totesi, ettei hän yhtään tykkää tällaisesta kodista (omakotitalosta), hän haluaa asua kerrostalossa (hotellissa).  Tänä vuonna häntä harmitti, että juhlat jäivät lyhyiksi, kun piti lähteä liian aikaisin nukkumaan. Kovaa on elämä.


Paluumatkalla tiellä on hiljaista, mutta Pekingin rajatarkastuksessa jonottaminen kestää 2,5 tuntia. Kansankongressi kokoontuu taas. Samanaikaisesti eräs tuttu palaa Pekingiin lentäen ja ihmettelee valitustani pitkistä jonoista. "Tietenkään terroristit eivät lennä, he matkustavat bussilla", hymähdän vastaukseksi.
 
 

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kiinalaista muotia osa 1


 
 

 
 
 
 
 
 
Neuleet: Vilan & Bread n Butter
Hame: III Viviniko
 
 

Suomessa pukeutumiselle asetetaan sääntöjä ja rajoja. Usein ne ovat kirjoittamattomia, ihmisten mielikuvissa mutta kaikkien tiedossa. Taannoisina vuosina venäläisten naisten pukeutumistyyli oli yleinen vitsi, sentään kirjoittaa ei ehkä uskallettu. Toisinaan säännöistä saa lukea lehdistäkin, kuten mielipidekirjoituksissa lapsista aikuisten vaatteissa ja äideistä teinien vaatteissa. Kerran luin naistenlehdestä ammattilaisen tyylipedagogin lausahduksen, jonka mukaan aikuiselle naiselle ei sopisi vaaleanpunainen. Miksei muka, ihmettelin minä, joka viimeiset kaksikymmentä vuotta olen vuodet läpeensä kulkenut vaaleanpunaisessa: ensin hempeässä puuterisävyssä ja lopuksi räikeässä pinkissä. Vanhentaako se? Vähän aikaa sitten eräs - minun silmissäni nuori – tyylibloggari kirjoitti löytäneensä vaaleanpunaisen uudestaan vasta nyt, viimeksi hän on kertomansa mukaan käyttänyt väriä lapsuuden prinsessaleikeissään.  Miksi omien vaatteiden värejä tarvitsee edes perusteella muulla kuin omilla mieltymyksillä?
 
Skandinaavinen tyyli: yksinkertaista, graafista, mustaa ja valkoista tai korkeintaan maanläheisiä värejä. Ajattoman tyylikästä? Minun mielestäni lähinnä tylsää. Minun makuuni on enemmän venäläinen koristeellinen tyyli. Muistan, kuinka kerran erään puolitutun kanssa vitsailimme venäläisestä tyylistä kotini ovella, kun hän nouti lastaan synttärijuhlista. Kunnes hän silmäili ympärilleen ja hänen katseensa jähmettyi pinkkeihin mokkasiinisaappaisiini. Hänen naurunsa kuoli saman tien, pelkäsi kai sanoneensa jotain liikaa.
 
Ehkä olen siis takertunut elämättömään prinsessavaiheeseeni (sellaista ei vielä minun lapsuudessani tunnettu). Siksi ymmärrän niin hyvin kiinalaisten rakkauden kaikkeen mikä kiiltää ja on keijumaisen harsomaista. Aikaisempien vuosikymmenten sukupuolettomien sinisten työläisasujen jälkeen voi hyvin ymmärtää, ettei vanhemman kiinalaisväestön mielestä lie mitään ihanampaa kuin glitteri ja kiiltävät kivet, pitsit ja tyllit. Kiinan nuoriso kyllä yrittää jo erottua pukeutumalla karusti mustaan ja valkoiseen, säkkimäisiin vaatteisiin, joita koristaa graafiset leikkaukset ja isot tekstit, mutta bling-bling kuuluu kaikkien ikäluokkien, ja etenkin keski-ikäisten ja vanhempien naisten tyyliin. Ylimpien kuvien neuleeni voi tulla vastaan yhtä hyvin nuoren kuin vanhankin kiinalaisnaisen yllä.

Tässä vielä kuvia Pekingin ja Shanghain kaduilta sekä kaupoista. 
 
 
 



 


  
 
Mitä kenkiä, mutta niin pienet koot, huoh




Tämän aion vielä teettää Remakessa
 





 


Ainoastaan morsiamelleko?