Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

torstai 19. helmikuuta 2015

Ensimmäinen ongelma: kuinka vaikeaa on päästä kouluun


Eli kielikouluvääntöä (jatkoa tarinalle: Koulu ja kielipolku)

Kaksi perheen lapsista käy koulua, jossa opiskellaan vieraalla kielellä. Suurimmaksi ongelmaksi perheen muutossa Pekingiin muodostuukin paluu: kuinka lasten kielitaitoa pystytään pitämään yllä, jotta he voisivat vielä palata entisille luokilleen, vanhojen kavereiden luo. Käytännössä heidän pitää Kiinassakin jatkaa opintojaan samalla kielellä, mikä ei kuitenkaan ole mahdollista Pekingin ”kansainvälisiksi” kutsutuissa kouluissa (international schools). Niissä on opiskelukielinä vain englanti ja kiina. Onneksi Pekingistä kuitenkin löytyy myös lasten vanhaa opinahjoa vastaava koulu, osittain jopa saman hallinnon alainen. Sinne pääsy varmaan turvaisi lasten paluun.

Ensimmäisen kerran Äiti otti yhteyttä Pekingin kouluun lokakuussa. Ensin vaikeudet näyttivät pieniltä. Yläkouluikäiseltä esikoiselta puuttui yhden koulussa opiskeltavan vieraan kielen opinnot, ja siihen piti anoa maan opetusministeriöstä poikkeuslupaa. (”Mutta onhan lapsella jo neljä vierasta kieltä”, muistutti Äiti. ”Suomessa pakollinen toinen kieli on ruotsi. Eikö se kelpaa tilalle?”)

Kadonneiden todistusten tilalle pyydettiin uudet ja Äiti käänsi ne kyseiselle kielelle. Joulukuussa perheen kaikkien lasten hakemukset lähetettiin toiveikkaasti samaan kouluun. Jos Äiti ennättäisi ennen kesää opettamaan kieltä riittävästi kolmannellekin lapselle, voisi tämäkin päästä samaan kouluun. Näin kansliasta luvattiin. Ja kuopus kielitaidottomana päiväkotiin. Lapset oppivat kieliä niin nopeasti, ja olisivathan Äiti ja isommat sisarukset pienten apuna. Parin kuukauden aikana Äiti ja Kolmonen opiskelevat puolet ensimmäisen vuoden oppimäärästä. Koko joululoman lapsi raataa kieliopintojensa parissa. Vaikka kumpikin väsähtää, sekä oppilas että opettaja, ei onneksi lapsen innostus sammu raadannan ikeessä.

Tiivis viestinvaihto jatkuu. Yhä uusia papereita ja lomakkeita vaaditaan hakemusten liitteiksi. Koulussa herää suuri huoli lasten kielitaidosta. Onko se riittävä luokkakieleksi ja opintojen tarpeisiin? Yläkoulussa on jo vaativaa, kuinka esikoinen mahtaa pärjätä yläluokkien kiihkeässä tahdissa? Ja täytyyhän alaluokillakin osata kirjoittaa tekstejä vieraalla kielellä. Äiti huomauttaa lasten todistusten huippuarvosanoista, eivätkö ne jo kerro siitä, että ovat he selvinneet tähänkin asti. ”Mutta kuitenkin…” saa hän aina vastaukseksi. Vain kuopuksen puuttuvaa kielitaitoa ei kyseenalaisteta: päiväkodissako ei siis tarvitse itseään ilmaista?  

Aluksi koulu haluaa itse haastatella lapset kielitaidon selvittämiseksi. Suomen koulun opettajiin ei kai luoteta, vaikka heillä sama äidinkieli onkin. Palattuaan Kiinan visiitiltä kotiin Äiti kuitenkin kirjoittaa useille lastensa natiiviopettajille ja pyytää heiltä tarvittaessa kielitaitolausuntoa, johon opettajat suostuvat mielellään. Ehkä he saavat Pekingin päät kääntymään, koska yllättäen nämä lausunnot sittenkin kelpaavat osoitukseksi riittävästä kielitaidosta.

Opetusministeriön päätös uupuu vielä. Koko tammikuun Äiti hermoilee, että entä jos lapset eivät pääsekään kouluun? Kuinka mielellään Äiti ja Isä panisivatkaan heidät siihen kansainväliseen kouluun, jossa halutaan oppilaiden nauttivan opiskelusta. Mutta silloin paluu vanhalle luokalle vaarantuu. Äiti kirjoittaa lasten nykyisen koulun rehtorille kysyäkseen lasten mahdollisuuksista palata, mikäli heidän koulukielensä olisi pari vuotta ainoastaan englanti. Rehtorilta tulee kiertelevä ja kaarteleva vastaus: ”Pyydän, että säästätte minut sitovilta lausunnoilta” ja ”sillä se riippuu niin monesta ’jos’:sta”. Rehtori ilmoittaa, että koulu testaa lasten kielitaidon ennen näiden paluuta, ja hän toteaa myös, että vääränlaiset kielenopetusmetodit saattavat estää lasten sopeutumisen vanhaan kouluun. Toisin sanoen koulu haluaa itse valita oppilaansa, sen homogeenisen linjan on säilyttävä, lasten parhaasta viis?

Äiti alkaa olla jo epätoivoinen koulukysymyksen vuoksi. Se lähentelee jo kysymystä elämästä ja kuolemasta, siis ainakin lasten loppuelämästä. Kuinka hän pystyy kertomaan heille, että nämä ovat loppuelämäkseen tuomittuja vieraaseen kouluun, etsimään itselleen uudet kaverit. Miksi ikinä tuli päätettyä lähteä Kiinaan?

Helmikuun alussa sihteeri Pekingistä lähettää tiedon, että esikoisen vieraan kielen poikkeuslupa on hyväksytty. Siihen on kuitenkin lisätty ehto, että lapsen täytyy jatkaa ruotsin kielen opintojaan itsenäisesti ja että Suomen koulusta on kaksi kertaa vuodessa faksattava Pekingiin koe, joka lähetetään tarkistettavaksi Suomeen. Sihteeri on kirjoittanut Suomeen rehtorille ja pyytänyt koulua laatimaan lapselle opetusministeriön vaatiman henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman.

Viisi päivää myöhemmin sihteeriltä tulee pyyntö: voisiko Äiti hoputtaa rehtoria, jotta opiskelusuunnitelma saataisiin ajoissa matkaan. Sen pitää olla perillä kuun loppuun mennessä, muuten esikoista ei voi ottaa kouluun. Äiti tietää, että asialla on siksikin kiire, koska koulu on seuraavalla viikolla menossa kiinni kiinalaisen uudenvuoden ajaksi. Mutta kiire on myös Suomen päässä: hiihtoloman alkuun ei ole kuin muutama päivä aikaa. Äiti kirjoittaa hädissään rehtorille ja tämä vastaa rauhoitellen, ettei hätää: suunnitelma on jo tekeillä. Samana päivänä se kolahtaakin Äidin sähköpostiin.  

Kaksi päivää myöhemmin sihteeri kirjoittaa: ”Koulun johto ja johtokunta ovat eilen valinneet kouluvuoden 2015/2016 uudet oppilaat, ja ilokseni voin ilmoittaa teille, että voimme puolestamme nyt aivan virallisesti ottaa kouluun molemmat lapsenne X:n ja Y:n…”

Viimein. Neljän kuukauden vääntö. On ohi!

 (Mutta kuopus ei päässyt päiväkotiin ja Kolmoselle päätettiin jo aikaisemmin hakea paikkaa toiseen kouluun. Ja se on jo sitten uusi tarina: Haku kansainväliseen kouluun)

P.S. Muita kirjoituksiani aiheesta löytyy näiltä sivuilta: eurooppalaisessa koulussa, kansainvälisessä koulussaSuomi-koulussa (eli kuinka pysytään suomalaisina) sekä  näistä: Ensimmäinen ongelma: kuinka vaikeaa on päästä kouluun, Haku kansainväliseen kouluun  ja Koulu ja kielipolku. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)