Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

torstai 26. maaliskuuta 2015

Isä Pekingissä, Äiti yksinhuoltajana - osa 2


Uusavuton Äiti

Ensimmäisen viikon perjantaina Äiti lähtee ensimmäisen kerran vuosiin ruokakauppaan tekemään viikon ostokset. Jo toisen lapsen syntymästä lähtien, jolloin alkoi käydä liian raskaaksi lähteä koko perheen voimin ruokakauppaan, on Isä yksin hoitanut suuremmat ruokaostokset kerran viikossa. Näiden vuosien aikana ei Äiti ole käynyt kuin muutaman kerran siinä valtavassa kaupassa, jossa ostokset tehdään. Normaalisti hän poikkeaa vain pikaisesti lähi-Alepassa tai Siwassa täydentämässä viikon tarpeita.

Kauppa on täynnä töistä palaavia, väsyneitä ihmisiä viikonlopun ruokaostoksilla. Äiti ei löydä lompakosta sopivaa kolikkoa pantiksi ostoskärryihin. Hän tunkee sylillisen tyhjiä ruokakasseja vedettävään koriin ja suuntaa pullonpalautukseen. Kuitilla hän lunastaa kassalta euron, törmäilee koreineen kassoilta vastavirtaan työntyviin asiakkaisiin, selviää viimein ostoskärryrivin luo ja työntää euronsa kolikkoreikään. Äiti tuntee olevansa kuin maalaishiiri kaupungissa. Uusavuton ruokakaupassa. Hullu eukko, Kassi-Alma, sähähtävät ilmeettömät kasvot hänelle.

Ensimmäinen puolituntia kuluu vihannes- ja hedelmäosastoa ihmetellessä. Vastahankittuun älykännyyn kirjattu ostoslista mukanaan Äiti koluaa kauppaa. Ison ostoskärry täyttyy ääriään myöten. Kaksi tuntia myöhemmin Äiti työntää ostokset kärryssä autolle, karauttaa kotiin ja raahaa kassit sisään. Seuraavalla viikolla hän menee jo torstaina. Kaupassa on rauhallisempaa kuin perjantaina. Kolmannella kerralla kaikki sujuu jo totuttuun tapaan. Äiti tietää, mistä hyllyvälistä mitäkin kannattaa etsiä. Ruokakauppa tuntuu jo tutulta.


Ensimmäisellä ostoskerralla Äidillä on vaikeuksia muistaa, mitä kahvia heillä juodaan


 
Isä ostoksilla

Kiinassa Isä löytää ilmoituksen paluumuuttajista, jotka myyvät tavaroitaan. Isä menee ostamaan heiltä lautasia, mutta päätyy ostamaan paljon muutakin: pojalle polkupyörän, tuulettimen häätämään kesällä hyttyset terassilta, olkipukin jouluksi tai vuohen vuoden koristeeksi… Isän ihmetellessä, kuinka hän saa tavarat kotiin, ystävällinen ruotsalaisherra tarjoaa hänelle kyydin kotiovelle.

Isä lähtee hankkimaan itselleen polkupyörää liikkeestä. Liikettä on vaikea löytää eikä kukaan vastaantulija osaa neuvoa. Lopulta Isän on otettava matkan varrelta taksi. Yllättäen taksikuski onkin myös pyöräliikkeen omistaja. Isän haluama malli on loppu ja hänelle tarjotaan tilalle naistenpyörää. Miesten malli täytyisi tilata erikseen. Isä päättää kuitenkin tilata miestenpyörän. Tämän jälkeen myyjä kertoo, että pyörä toimitetaan hänelle seuraavana päivänä kotiin. Ja näin tapahtuu. Ensimmäisellä pyörälenkillä muutaman kilometrin ajomatkalla kumi puhkeaa. Isä vie sen liikkeeseen paikattavaksi.

Isä tapaa muita suomalaisia, käy syömässä naapurien kanssa, pelaa sählyä ja lätkää. Ongelmana on kyytien saaminen, taksin saaminen on vaikeaa ja kyytiä joutuu aina ronkuamaan muilta suomalaisilta.


Garage sale -ostokset
 


Upouusi polkupyörä
 


Muuttotavarat perillä
 
 
"Pyöräkorjaamossa"
 
 

Arkea Suomessa ja ruokailun nautintoa

Kolme viikkoa on harjoiteltu selviytymistä – Isä Pekingissä, Äiti Suomessa. Joka aamu Äiti herää kuudelta keittämään kahvia ja herättämään isommat lapset kouluun. Kahdeksalta Äiti vie kuopuksen päiväkotiin ja Kolmonen jää yksin kotiin odottelemaan lähtöään kouluun. Hieman ennen viittä Äiti ryntää hakemaan päiväkodin pihan viimeistä lasta. Kotona hän iskee pyykkikoneen päälle ja jatkaa tämän jälkeen töitään yhdeksään asti. Perheen ruokkiminen on helppoa, sillä sunnuntaisin hän keittää suuren määrän kasviskeittoa. Se riittää lämmitettynä yllättävän hyvin koko viikoksi, tosin ruisleivän kulutus on kolminkertaistunut Isän lähdettyä. Jo muutaman päivän päästä Isän lähdöstä kuopus kysyi häneltä Skypessä: ”Oletko sä käynyt jo ravintolassa?” ”En ole.” Kuopus lipui pois paikalta omiin leikkeihinsä. Tärkein oli selvitetty.

Keittoa jokaisena arkipäivänä


Keitto maistuu Äidille vielä lounaaksikin...
 
 

Lapset pohtivat iltaisin, mitä hyvää mahtaa koulussa olla ruokana seuraavana päivänä. Ruokaa jolla selviää koko päivän, ettei tarvitsisi illalla syödä kotona keittoa. Viikonloppuisin syödään kuitenkin hyvin. Perjantai on odotettu päivä: paitsi että viikonloppu alkaa, on myös pastapäivä kuten aina ennenkin. Lauantai on kalapäivä ja sunnuntai lihapäivä. Perinteestähän ei tingitä. Kun äiti paistaa ahvenfileitä ja tarjoaa niitä keitettyjen perunoiden, höyrytetyn ruusukaalin ja feta-pinaattisalaatin kera, huokaa kuopuskin: ”Tämä on maailman parasta ruokaa!”   



Kuopuksen "maailman parasta ruokaa"
 
 

Perjantai on pastapäivä
 






Ruokailu on aina yhdistänyt tämän perheen. Se on niitä harvoja yhteisiä asioita, joka kiinnostaa heitä kaikkia. Viikonloppuna ruoka on aina oltava jotain vähän parempaa, juhlavampaa kuin tavallinen arkiruoka. Perusperiaate on, että tuolloin ruoan tulee olla sellaista, jonka kanssa sopii lasillinen viiniä. Jotain, joka on valmistettu itse huolellisesti, hyvistä raaka-aineista. Ja koska arkena he pyrkivät syömään nuukaillen, viikonloppuateria saa olla työläämpää ja vähän kalliimpaa: kalaa tai kokolihaa. Äiti ja lapset jatkavat perheen perinnettä, että joka ilta keräännytään myöhään illalla syömään päivällistä yhteiselle aterialle.
 
Sunnuntaina (koko-)lihaa
 
Yhtenä sunnuntaina vietetään äidin ja lasten yhteistä päivää elokuvan ja ravintolan merkeissä. Riemukseen lapset pääsevät sushille. Samanaikaisesti Isä maistelee friteerattuja skorpioneja firman iltamenossa.



Äiti ja lapset sushilla

 



Meanwhile in Beijing...
Isällä on sittenkin mielenkiintoisemmat ateriat :)

Paniikkitilanteita ja selviämisiä

Tähän asti Äiti on touhunnut kalenteri kädessä ja post it –laput otsassa kuin sumussa, mutta selvinnyt. Kalenteri ja puhelimen muistutukset ovat pitäneet homman hoidossa pieniä mokia lukuun ottamatta. Tapaamisia on mennyt päällekkäin, mutta ne on saatu selvitettyä.

Kolmantena keskiviikkona tapahtuu pahin mahdollinen tilanne: Äiti on merkinnyt erään läsnäoloaan vaativan tapahtuman päättymään klo 16. Päivällä hänelle kuitenkin selviää, että tapahtuma päättyykin vasta klo 18. Kuopuksen päiväkoti kuitenkin sulkeutuu jo klo 17. Äiti panee viestejä naapureilleen, jospa joku pääsisi hakemaan kuopuksen. Pian ihana naapurinrouva ilmoittautuukin.

Äiti panee asiasta tiedon tekstiviestinä päiväkotiin. Muutaman tunnin päästä siirtyessään bussilla toiseen paikkaan, tajuaa hän, ettei päiväkodista ole tullut kuittausta. Tuohon aikaan kaikki ovat jo pihalla ja Äiti yrittää soittaa samaan numeroon. Ei vastausta. Numero kännykässä on hyvin vanha, jo esikoisen päiväkotiajoilta. Onkohan se enää edes päiväkodin numero? Kenelleköhän viesti on mennyt? Äidillä iskee paniikki ja hän soittaa Isälle Kiinaan. Isä on yleensä huolehtinut poissaoloviestien tiedottamisesta, ehkä hänellä on uudempi numero. Isä antaa numeron, mutta paljastuu sen olevan sama kuin Äidillä oleva. Äiti selaa bussissa älykännykällään netistä toista numeroa päiväkotiin, Isä etsii samaa Kiinassa. Mutta mikään numero ei vastaa. Päiväkodin johtajan numerossakin vastaa ääninauha, joka kertoo johtajan olevan lomalla.

Myöhemmin Äiti kuulee naapurilta, että tällä oli ollut ongelmia saada lapsi mukaansa. Kukaan ei ollut huomannut viestiä, mutta onneksi viestit ja soitot näkyivät puhelimessa. Suurin ongelma ei kuitenkaan johtunut päiväkodin henkilökunnasta vaan lapsesta itsestään: ”En tule! Äiti tulee kohta hakemaan!” oli kuopus pannut hanttiin. Ei siis lähtisi lapsi vieraan matkaan, kun ei edes tutun naapurintädinkään.

Illalla Äiti palaa väsyneenä bussilla kotiin. Melkein kotiovelle päästyään hän muistaa lähteneensä aamulla autolla ja auton jääneen päiväkodin eteen. Aamulla on tiedossa hyvin aikainen ja kiireinen lähtö kahden lapsen kanssa, jolloin auto on välttämätön selviytymiskeino. Se on siis pakko käydä hakemassa. Kello on jo 19.30, kun Äiti viimein ilmaantuu kotiin. ”Missä ihmeessä sä oot oikein ollut koko päivän...?”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)