Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Lepoa ja onnenpalleroisia

 



 



 

 
  
 

Viimeisten lomapäivien piti ennusteen mukaan olla saasteisia, mutta kukkua kanssa. Taivas loisti sininenä luvaten jälleen mitä parhainta ulkoiluilmaa. Vaan enää emme jaksaneet olla reippaita. Kun on viikon rientänyt retkeltä toiseen, kaipaan jo rauhallista kotipäivää, päivää jolloin ei tarvitse liikahtaa mihinkään…
 
Tai korkeintaan kävellen kahville lähiostariin ja ruokakauppaan ostamaan aineksia herkullisiin kiinalaisiin lihapulliin, joita opin tekemään kokkikurssilla The Hutongissa pari viikkoa sitten.
 
Sì xĭ wánzi eli neljä onnenpalleroista (4 hengelle)
 
650 g jauhettua possua
1 muna
4 vesikastanjaa
1 purjo
1 muutaman sentin pala inkivääriä kuorineen
4 tl tummaa ja paksua soijakastiketta (lăochōu老抽)
1 tl vaaleaa soijakastiketta (shèngchōu生抽)
2 tl kiinalaista ruokaviiniä tai sherryä (liàojiŭ 料酒)
2 tl suolaa
1 tl maissitärkkelystä
6 sezuanpippuria
1 tähtianis
öljyä paistamiseen
n. 5 dl vettä
2 rkl tummaa soijakastiketta
1 tl maissitärkkelystä sekoitettuna 1 rkl:een vettä
(seesamiöljyä ja tuoretta korianteria mausteeksi)
(1 parsakaali koristeeksi)
 
Tarvitset myös kaksi wokkipannua tai syvää paistinpannua sekä reikäkauhan.
 
1.      Kuori vesikastanjat ja pane veteen. Hienonna 2/3 sekä purjosta että inkivääristä, leikkaa loput ohuiksi siivuiksi.
 
2.      Marinoi jauheliha munalla ja purjo- ja inkiväärihakkeluksella. Lisää joukkoon vielä soijakastikkeet, ruokaviini, suola ja hieman maissitärkkelystä ja sekoita paksuksi taikinaksi. Hienonna ja lisää joukkoon vielä vesikastanjat. Sekoita hyvin.
 
3.      Jos haluat koristella lihapullat parsakaalilla, kannattaa tässä vaiheessa paloitella se ja keittää kypsäksi. Valuta kuivaksi ja asettele palat kauniisti lautasen reunoille koristeeksi.
 
4.      Muotoile taikinasta lihapullia. Voit tehdä siitä neljä jättimäistä pullaa (mihin aterian nimikin viittaa) tai pienempiä pullia.
 
5.      Kuumenna öljy kuumaksi wokkipannussa. Testaa lämpötila syöntipuikolla: kun öljy alkaa poreilla puikon ympärillä, se on riittävän kuumaa. Friteeraa lihapullat öljyssä, nostele reikäkauhalla lautaselle paperin päälle ja valuta kuiviksi.
 
6.      Kiehauta vesi toisessa wokkipannussa ja nostele lihapullat veteen. Lisää myös inkivääri- ja purjoviipaleet, kokonaiset sezuanpippurit ja tähtianis sekä mausta 2 ruokalusikallisella tummaa soijakastiketta.
 
7.      Kun vesi kiehuu, vähennä lämpötilaa. Anna pullien kypsyä hiljaisella lämmöllä ja kastikkeet paksuuntua. Kun pullat ovat kypsiä ja kastike riittävän paksua, nostele pullat tarjoilulautaselle parsakaalin viereen.
 
8.      Lopuksi lisää 1 tl tärkkelystä hyvin veteen sekoitettuna kaataen sen nauhana kastikkeen joukkoon. Sekoita, kiehauta kastike ja kaada lihapullien päälle. Tiputa muutama pisara seesamiöljyä päälle mausteeksi.
 
 
 
 
 
 
 
 


 




 


 

 
Voit syödä lihapullat riisin kanssa, mutta me wokkasimme sen kaveriksi parsakaalia osterikastikkeessa, jonka valmistamisen opin aikoinaan Singaporessa. Tällöin jätimme koristeparsakaalin pois lihapullaohjeesta.
 
Siihen tarvitset:
2 parsakaalia
3 rkl ruokaöljyä
muutaman siivun tuoretta inkivääriä
valkosipulin kynnen siivutettuna
½ tl suolaa
½ tl sokeria
muutama rkl vettä
1 rkl osterikastiketta
 
1.      Paloittele parsakaali nupuiksi ja kuori kova varsi. Leikkaa varsi noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi tai timantin muotoisiksi paloiksi. Tarvittaessa leikkaa pois kovin osa varren päästä.
 
2.      Pane varrenpalat pieneen kulhoon, kaada pieni loraus vettä päälle ja peittele muovikelmulla tai –pussilla. Pane kulho mikroon ja kypsennä täydellä teholla muutaman minuutin ajan, kunnes varret ovat melkein kypsiä.
 
3.      Kuumenna öljy wokkipannussa ja lisää parsakaali (sekä nuput että pehmenneet varrenpalat) sekä hienonnettu inkivääri ja valkosipuli. Vokkaa rivakasti sekoittaen noin 2 minuutin ajan.
 
4.      Lisää suola, sokeri ja vesi ja sekoita hyvin. Anna hautua hetken kannen alla. Lopuksi kaada osterikastike päälle ja sekoittele hyvin.
 
Sama resepti toimii myös kukkakaaliin, varsiselleriin, pinaattiin tai mihin tahansa kiinalaisiin vihreisiin lehtiin. Jopa kiinankaaliinkin… Nam!
 
 
 
 
  


 
 

2 kommenttia:

  1. Oih, tuli nälkä näitä kuvia katsellessa! Mäkin kokkailin viikonloppuna varsinaisia onnepalleroisia, kun tein ensi kertaa bataattifalafellejä ja heti tuplasatsin. Onnenpalleroisia niistä tekee se että koko perhe syö niitä hyvällä halulla ja niitä tuli niin runsaasti, että useamman päivän kokkaukset hoitui sitten vain lisukkeen laitolla :)

    VastaaPoista
  2. Bataattifalafelit kuulostaa aivan ihanalta. Jaathan reseptin, nam!

    VastaaPoista

Mukavaa jos jätät kommentin :)